Kun koti ei ole enää koti

Saksassa oleskelun jälkeen vietin kesälomani viisi viikkoa Suomessa ja lähinnä kotikaupungissani Joensuussa. Aikani kotona oli rentouttavaa ja herätti monenlaisia ajatuksia.

Vietettyäni viimeisen vuoden ulkomaalaisena kahdessa eri maassa, tunsin oloni Joensuussa jopa naurettavan helpoksi ja luontevaksi. Kaikki siinä kaupungissa on minulle tuttua. Tunnen joka kadun ja kulman, puhun paikallista murretta, sulaudun ulkonäköni ja pukeutumiseni puolesta joukkoon, tunnen tavat ja kirjoittamattomat käytöskoodit, ja kadulla tulee vähän väliä vastaan tuttuja. Joensuu on kotini, kuulun istun sinne kuin munavoi karjalanpiirakan päälle. Samalla sielläoloani kuitenkin verhosi epämääräisen haikea tunne siitä, että ei se kyllä enää ole kotini, ei se sitä ole ollut vuoteen. Kaikki on tuttua ja helppoa, mutta olin loppujen lopuksi siellä pelkkä vierailija. Oleskeluni siellä ei ollut pysyvää.

Tuo tunne sai minut miettimään kodin käsitettä laajemmin. En tunne oloani missään muualla maailmassa niin kotoisaksi kuin Joensuussa, mutta en kuitenkaan enää asu siellä. Kuinka pitkään sellaista paikkaa voi enää sanoa kodiksi, jossa ei enää asu? Samaan aikaan Joensuu muuttuu jatkuvasti, ja yhä enemmän on katuja ja rakennuksia, joista minulla ei enää ole muistoja. Ne eivät ole enää osa minun Joensuutani, jonka pinta-ala pienenee koko ajan. Jos kotini ei enää ole Joensuussa, niin missä se sitten on? Asuin ensin Kaunasissa, sitten Wormsissa ja Mainzissa, ja nyt olen muuttanut Tukholmaan. Olen nauttinut ajastani, mutta en voi voittaa mitään näistä paikoista kodikseni.

Samalla jatkuva muuttaminen on kuitenkin ollut todella helppoa ja luontevaa. Ehkä kotini ei olekaan varsinaisesti mikään fyysinen paikka, vaan ennemminkin elämäntavassa ja tottumuksissa. Kun asuinpaikka vaihtuu tiuhaan tahtiin, pysyvää on pelkkä muutos. Tuosta jatkuvasta muutoksesta, vakiintumattomuudesta ja vapaudesta olen löytänyt elämääni pysyvyyttä ja turvaa. Jossain siellä se kotini varmaan on.

Niin ihanaa kuin lomani kotiseudulla olikin, samalla vierailu muistuttaa siitä, miksi sieltä aikoinaan lähdin. Joensuussa ei voi olla hukkumatta muistoihin. Joka paikka on täynnä kätkettyjä merkityksiä, turvoksillaan henkilökohtaista historiaa. Se käy raskaaksi, kun kadut eivät ole enää katuja, vaan tarinakokoelmia jotka muistuttavat koko ajan läsnäolostaan. On kevyempää kulkea kaupungissa, jossa minä en ole kukaan. Jossa en ole kasvanut, eikä minulla ole vuosikausien muistoja taakkanani. Niin paljon kuin Joensuuta rakastankin, on silti ihan hyvä, että loman päättyessä lähden sieltä pois.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s