Syksy Liettuassa

Olen nyt onnistuneesti kotiutunut Liettuasta, ja näin lukukauden päätteeksi voisin hieman kirjoittaa siitä, millainen kokemus lukukauteni Kaunasissa oli. Aikomuksenani oli kirjoitella vähän useammin, mutta syksyni oli täynnä kaikenlaista murhetta ja kiirettä, joten aikaa ja energiaa ei riittänyt. Ehkäpä ensi vuonna jaksan paremmin.

Usein kun on asunut jossain paikassa, saa jatkuvasti kuulla kysyttävän, että ”millaista siellä paikassa X oli?” Niin suurta kokemusta on kuitenkin mahdotonta tiivistää yhteen lauseeseen, tai useampaankaan. Liettuassa oli kivaa ja siellä oli ikävää. Oli hyvää säätä ja huonoa säätä, iloa ja surua, onnistumisia ja pettymyksiä, nautintoa ja kärsimystä, helppoa ja hankalaa. Liettuassa oli samanlaista kuin kaikkialla muuallakin. Siellä eläminen oli elämää.

Tokihan Liettuasta voi kuitenkin joitain huomioita tehdä. En tiennyt maasta, sen kulttuurista ja ihmisistä entuudestaan juuri mitään. Nyt tiedän vähän. Tiedän, että liettualaiset ovat huonoja jonottamaan. Tiedän, että he eivät hymyile paljon, mutta se ei aina tarkoita töykeyttä. Liettuassa tehdään hyvää ruokaa, mutta kohdellaan naisia ja homoja huonosti. Liettuassa on omat ristiriitansa, mutta missä maassa ei olisi?

Erikoisen piirteen liettualaiseen mielenmaisemaan antaa maan historia. Keskiajalla Liettua oli suurvalta, jonka mahti ylsi parhaimmillaan Itämereltä Mustallemerelle. Suurvaltahistoria on ehkä huonoin asia, mitä valtiolla voi olla. Kansa kun ei koskaan tunnu unohtavan sitä. Liettuan suuruuden päivistä on satoja vuosia aikaa, mutta nuo päivät muistetaan yhä elävästi. Vytautas suuren muisto on mytologisoitunut, ja siihen on sekoittunut uhoa, ylpeyttä ja katkeruutta. Sellainen koktail voi olla aika myrkyllinen, eikä nykyisyyttä voi elää menneessä.

Toisaalta Liettuassa muistetaan elävästi aika, jonka valtio vietti vieraan vallan alaisena. Venäjän ja Neuvostoliiton sorto muistetaan elävästi, ja monet mieltävät edelleen Liettuan uhriksi, vaikka valtio on ollut itsenäisen 27 vuotta. Neuvostomiehityksen alla liettuan kieli ja kulttuuri koki sortoa, mutta nyt valtio itse sortaa omia puolalais- ja venäläisvähemmistöjään. Historiasta on hankala oppia, jos siitä ei tahdota irroittaa otettaan.

Liettuassa on kuitenkin helppo nauttia olostaan. Ruoka on hyvää ja olut maittavaa, eikä mikään tee lovea kukkaroon. Peruna- ja lihapainotteinen ruokavalio tekee onnelliseksi niin suomalaisen kuin saksalaisenkin, mutta paljon muutakin löytyy. Kaunasista löytyy hyvät tadžikki- georgialais- ja armenialaisravintolat, ja hyvää pitsaa löytyy kaikkialta. Liettuassa pitsa tarjoillaan yleensä vapaavalinteisen kastikkeen kanssa, ja halvoista hinnoista huolimatta raaka-aineet tuppaavat pikaruokapaikoissakin olemaan laadukkaita. Herkkusienet ovat tuoreita ja kinkku ei tule silppuna. Kaunasista löytyy myös paras sushi, mitä olen eläissäni syönyt, ja olen sentään sushitellut Japanissa.

Liettuaa ei tunneta olutmaana, mutta syytä kyllä olisi. Olut on hyvää ja valikoima laaja, ja liettualaisilla oluilla on omanlaisensa ominaismaku. Ne tuppaavat olemaan hieman makeahkoja verrattuna esimerkiksi saksalaisiin oluisiin, mutteivat todellakaan liian makeita. Makuja on monia, ja panimoita löytyy varsinkin isommista kaupungeista useita. Baareissa voi kysellä paikallisten erikoisuuksien perään, ja monella baarilla on omat merkkinsäkin.

Kieltä olisin mielelläni oppinut oppinut enemmänkin, mutta energiani ei antanut siihen tällä kertaa periksi. Opin kuitenkin hyvän perusliettuan, jolla pärjää arkisissa tilanteissa. Liettuaa oli kiehtovaa oppia, sillä en ole aiemmin balttilaisiin kieliin tutustunut, eikä niitä monta enää hengissä olekaan. Liettuan opiskelu oli siitäkin mielenkiintoista, että suomen kielessä on paljon muinaisia balttilaisia lainasanoja, joten yllättävien yhtäläisyyksien löytäminen oli mielenkiintoista. Esimerkiksi laiva on liettuaksi laivas.

Kieleen liittyen oli myös mielenkiintoista huomata monien ulkomaalaisten asenne kieltä kohtaan. Minusta on luonnollista ja kohtuullista, että muuttaessaan vieraaseen maahan ihminen ainakin yrittää opetella paikallista kieltä. Tyädellisesti ei kukaan opi uutta kieltä ihan hetkessä, eikä lukukauden tai kahden jälkeen tarvitse erityisen sujuvasti uutta kieltä puhua, mutta yrittäminen on mielestäni tärkeää. Oli inhottavaa huomata, kuinka paljon ulkomaiset vaihto-opiskelijat valittivat siitä, jos heidän ohjelmaansa kuului pakollinen liettuan kurssi, tai jos he eivät saaneet jossain palvelua englanniksi. Tai jos he olivat vapaa-ajallaan valmiita käyttämään aikaansa jonkin muun kielen opiskeluun, mutteivät osanneet liettuaksi edes laskea kymmeneen. On todella ylimielistä mennä itse toiseen maahan ja vieraaseen kieliympäristöön ja olettaa, että kaikkien muiden olisi sopeuduttava omaan läsnäoloon ja puhuttava sitä kieltä, mikä itselle parhaiten sopii. Paljon kohtuullisempaa olisi itse yrittää edes sen verran sopetua, että vaivautuisi opettelemaan kielestä edes perusteet. Se ei keneltäkään vaadi kovin paljoa. Jos liettuan kieli taas ei kiinnosta ja palvelua haluaa saada joko omalla kielellä tai englanniksi, ei ole mikään pakko muuttaa liettuaan. Maailma on pullollaan paikkoja, joissa ei tarvitse puhua liettuaa.

Nyt olen siis kuitenkin kotiutunut, enkä tiedä tulenko enää asumaan Liettuassa. Minusta maa ei kuitenkaan varmaan lähden täysin koskaan. En tule kaipaamaan liettualaista konservatiivisuutta ja ajoittaista töykeyttä, mutta tulen kaipaan Kaunasin kauniita katuja, vanhankaupungin mukulakiviä, kantabaarini litran tuoppeja ja herkullisia pitsoja, ja ystävieni kanssa jakamiani hetkiä.

Kiitos näistä kuukausista, Liettua! Viso gero!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s