Kalevalan ryöstö

Tekstini koskee karjalaisia, joten aivan aluksi selvennän, keitä karjalaisilla tekstissäni tarkoitan. Karjaisilla tarkoitetaan kahta toisistaan erillistä ryhmää: karjalankielisiä ja suomalaisia karjalaisia. Suomalaiset karjalaiset ovat niitä, joiden äidinkieli on suomi ja jotka nykyään asuvat Pohjois-Karjalan ja Etelä-Karjalan maakunnissa, ja ennen sotia myös Karjalankannaksella ja Laatokan Karjalassa. Karjalankieliset taas ovat niitä, joiden äidinkieli on karjala, ja jotka nykyään asuvat Venäjällä Karjalan tasavallassa ja Tverin läänissä, ja Suomessa hajallaan ympäri maata. Ennen sotia Suomen karjalankielistä aluetta oli pääasiassa Raja-Karjala, joka luovutettiin Neuvostoliitolle. Tässä tekstissä tarkoitan karjalaisista puhuessani karjalankielisiä.

Tänään juhlitaan Kalevalan päivää, joka myös suomalaisen kulttuurin päivänä tunnetaan. Ironiseksi asian tekee se, ettei Kalevala kulttuurisesti ole suomalaista ollenkaan. Elias Lönnrot keräsi aineiston runokokoelmaansa varten lähinnä Vienan Karjalan kylistä. Alue ei ollut tuolloin osa Suomea, se ei ole sitä nytkään, eikä se ole sitä koskaan ollutkaan. Alueen asukkaat eivät myöskään olleet suomalaisia. He olivat karjalankielisiä, ja heillä oli suomalaisista poikkeavat tavat, perinteet ja uskomukset. Toki Lönnrot valikoi ja muokkasi runoista yhtenäisen kokoelmaeepoksen, Kalevalan, mutta kukaan ei voi kiistää runojen alkuperää. Karjalasta ne ovat tulleet eikä niitä suomalaisiksi saa, vaikka Elias kieltä osittain suomentelikin siten, että se on suomalaiselle lukijalle ymmärrettävämpää. Kalevalan kieli onkin erikoinen sekoitus suomea ja karjalaa, jota kukaan ei ole koskaan missään puhunut, mutta joka on kuitenkin suomalaiselle ymmärrettävissä.

Lönnrot siis julkaisi vuonna 1835 kasan karjalaisia runoja ja sanoi niitä suomalaisiksi. Tästä en käy Eliasta tuomitsemaan. Kansalliset identiteetit ovat aina jollain tapaa keinotekoisia luomuksia, ja tuohon aikan suomalaisuutta oltiin vasta rakentamassa. Kulttuurienväliset rajat olivat tuolloin vielä häilyväisempiä kuin nykyään, joten tällaiset sattumukset ovat ymmärrettäviä. Ongelma on siinä, mitä Kalevalalle kävi sen julkaisun jälkeen.

Kalevala alkoi elämään omaa elämäänsä. Se on sittemmin nostettu jalustalle yhtenä suomalaisen kulttuurin suurimmista saavutuksista, ja se on julistettu Suomen kansalliseepokseksi. Se on inspiroinut taiteilijasukupolvia toisensa jälkeen ja nostattanut kansallisylpeyttä isältä pojalle. Sille on omistettu oma juhlapäivä ja siitä on tehty televisiosarjoja ja elokuvia. Kalevala ei vain ole suomalaisuutta, vaan suomalaisuus on Kalevalaa. Ongelmalliseksi asian tekee se, ettei se alkuperältään ole suomalainen laisinkaan.

Suomalaisuutta voi toki olla monenlaista, ja osaltaan karjalaiset ovatkin suomalaisia siinä missä suomenruotsalaiset ja saamelaisetkin. Ongelmana on kuitenkin se, kuinka Kalevalaa juhlistetaan. Jos sitä pidettäisiin suomalaisuuden monimuotoisuuden riemuvoittona ja sitä juhlistettaisiin osoituksena siitä kaikesta, mitä karjalaiset ovat Suomelle ja suomalaisuudelle antaneet, olisi se hieno juttu. Kalevalaa kuitenkin pidetään nimenomaan kantasuomalaisena juttuna, eikä sen karjalaisuutta tunnusteta lainkaan.

Samaan aikaan karjalaisia ei ole koskaan tunnustettu osaksi Suomea. Itsenäisyyden jälkeen karjalaiskylissä karjalaista nimistöä suomalaistettiin ja karjalaislapsille opetettiin koulussa pelkkää suomea. Tavoitteena oli kieleltään, tavoiltaan ja uskonnoltaan yhtenäinen kansa, ja tästä kärsivät kaikki normista poikkeavat ryhmät, karjalaiset muiden mukana. Nämä assimiloimispyrkimykset saavuttivat huippunsa sotien jälkeen, kun käytännössä koko karjalaisväestömme joutui evakkoon. Karjalaiset poikkesivat kieleltään, uskonnoltaan ja tavoiltaan valtaväestöstä, mutta tätä ei otettu sijoittelussa huomioon. Karjalaiset joutuivat hajalleen ympäri maata, ja sopetutuminen uusille asuinsijoille oli kaikkea muuta kuin ruusuista. Diaspora hajotti kielellisiä, kulttuurisia ja uskonnollisia siteitä, ja paikalliset suhtautuivat epäillen uusiin tulokkaisiin. Ortodokseja vierastettiin ryssänuskoisina, karjalan kieltä karsastettiin ja kouluissa karjalaislapsia rangaistiin äidinkielensä käyttämisestä. Kaikki karjalaisuuteen viittaava painettiin maan alle, lapset kasvatettiin suomenkielisiksi syrjinnän pelossa, ja karjalaisuus alkoi hitaasti tehdä kuolemaa.

Nykyään karjalaisia on maassamme noin 30 000, mutta heillä ei ole edelleenkään minkäänlaista laillista asemaa. Siinä missä ruotsin, saamen ja romanikielten asema on turvattu jo Suomen perustuslaissa, ei karjalaa mainita kansallisessa lainsäädännössä kertaakaan. Karjalaiset saavat kynsin ja hampain taistella oikeudesta omaan kieleen ja perinteihinsä. Sadan vuoden itsenäisyyden jälkeen karjalaiset ovat yhä vieraita omalla maallaan.

Näin Kalevalan päivänä on erityisen hyvä muistaa karjalaisia, sillä Kalevala symbolisoi sitä syrjintää, mitä karjalaiset ovat saaneet Suomessa kokea läpi historian. Karjalainen runoperinne on riistetty osaksi suomalaisuutta samalla, kun karjalaisuutta on sadan vuoden ajan poljettu hengiltä suomalaisuuden nimeen. Karjalaisilta on viety oikeus omaan perintöönsä, jota nyt juhlitaan suomalaisuuden keskiössä samalla, kun karjalaisten olemassaolo kielletään. Karjalaisten syrjintä on Kalevalan myötä kudottu suomalaisuuden ytimeen, ja alkaisi jo olla aika tunnustaa tämä, jotta kehityksen suunta saataisiin muutettua parempaan. Karjalan kieli ansaitsee samanlaisen aseman laissa kuin maamme muutkin kielet, ja karjalaisilla on oikeus kieleensä ja kulttuuriinsa siinä missä muillakin.

Tänään Kalevalaa ja suomalaista kulttuuria juhlistetaan taas puheissa ja kirjoituksissa ympäri Suomea. Katsokaa huviksenne, kuinka monta viittausta karjalan kieleen ja karjalaisuuteen näistä juhlapuheista löydätte. Oma saldoni ei ole vielä kertaakaan ylittänyt nollaa.

Advertisements

2 kommenttia artikkeliin ”Kalevalan ryöstö

  1. Tervehdys Tuomo!
    Oletko sattumoisin lukenut kirjoitukseni ”Kulttuuriananastus vai -haltuunotto” Kansan Uutisissa 13.1.? http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3656900-kulttuurianastus-vai-haltuunotto
    En vastusta ideoideni levittämistä, mutta kyllä hyviin nettikin-tapoihin kuuluu mainita lähde, josta ideat ovat peräisin. Kirjoituksesi ajatukset eivät ole aivan yleissuomalaisesti laajalle levinneitä ja varsinkin ymnmärrys suomalaisuudesta ideana ei ole aivan yleistä saa minut epäilemään, että olet tässä plagioinut minun ideoitani. Minun ei ole vaikea näin ajatella suomalaisuuden pyhimmästäkään kivestä, koska olen perehtynyt kolonialismin diskurssiin sekä elänyt pääosan elämästäni Suomen ulkopuolella.

    Tykkää

    • Hei Katja!
      En ollut sattunut lukemaan mainiota kirjoitustasi, kun en juurikaan Kansan Uutisia seuraa. Olen ollut läheisesti tekemisissä karjalan kielen ja karjalaisten kanssa niin työni, opiskelujeni kuin oma harrastuneisuutenikin kautta, joten ei ole yllättävää, että ajattelemme samoin. Ja tietenkin jos asiaa osaa katsoa objektiivisesti ja faktat ovat selvillä, on helppo päätyä samoihin johtopäätöksiin. : )

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s