Ilmasto ja Pariisi

Viileä tuulenvire hivelee kasvojani, kun parvi kyyhkysiä lentää Eiffel-tornin ohitse vasten Pariisin talvista taivasta. On iltapäivän pahin ruuhka-aika, mutta Quai Branly on typötyhjä. Avenue de Suffrenin ja Avenue de la Bourbonnais’n risteykset ovat poliisit sulkeneet, ja Pont d’Iéna on mielenosoittajien hallussa. Seison keskellä tyhjää risteystä ja katselen, kun poliisiauto lipuu valot välkkyen ohi jonglööraavan klovnin. Ympärilläni kaikuvat iskulauseet, ja Seinen suunnalta kantautuu yksinäisen sumutorven kaihoisa kutsuhuuto. Ah, Paris…

IMGP8534

 

Matkan tarkoitus

Osallistuin joulukuun 7. – 15. päivä mielenosoitusmatkalle Pariisiin. Alkujaan matkaa suunnittelivat useammat eri järjestöt yhdessä, mutta marraskuisten terrori-iskujen jälkeen aiemmin suunniteltu suurmielenosoitus peruttiin, ja moni taho ja yksityishenkilö peruivat matkansa. Lopulta pienemmän reissun järjestivät yhteistyössä Vasemmistonuoret ja Vihreät nuoret ja opiskelijat. Ideologisesti osallistujakunta oli sangen värikästä. Mukana oli anarkistisempaa väkeä, kommunisteja ja muuta vasemmistoa, luontoliittolaisia ja meitä vihreitä. Itse edustin ehkä joukon maltillisimpaa päätä soininvaaralaisena parlamentaristina, mutta matkajoukossa vallitsi hyvä yhteishenki. Kaikki olivat matkalla saman asian vuoksi.

IMGP7926

Pariisissa pidettiin 30.11. – 11.12. YK:n järjestämät ilmastoneuvottelut, joissa maailman valtiot pyrkivät sopimaan yhteisistä tavoitteista ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Perinteisesti näiden neuvottelujen ongelmana on ollut se, että vaikka kaikki tietävät, että ilmastonmuutokselle on tehtävä jotain ja että se on valtava uhka kaikille maailman valtioille, kukaan ei halua joutua maksamaan toista enemmän. Tämän päivän poliittista menetystä pelätään tulevien sukupolvien elinehtojen menetystä enemmän. Kysymys on siis siitä, että kuka maksaa ja kenelle, ja kuka leikkaa päästöjä ja kuinka paljon. Asiahan ei ole niin yksinkertainen, että todettaisiin että maailman päästöistä on vähennettävä X prosenttia, ja sitten kaikki maat leikkaisivat sen verran. Vastuiden määrästä kiistellään jatkuvasti, ja aivan oikeutetusti. Länsimaat ovat saaneet saastuttaa huoletta 1800-luvulta saakka ja nostaneet elintasoaan koko sen ajan, kun taas monissa kehittyvissä maissa teollisuutta on alettu kehittämään vasta viime aikoina. On ymmärrettävää, että nämä valtiot vaativat länsimailta kovempia toimia. Vaikeuksia tuo myös ilmastorahoitus, jota rikkaammat maksavat köyhemmille tukeakseen näiden ilmastotoimia. Esimerkiksi Kiinan ja Intian kaltaiset valtavat maat, jotka ovat perinteisesti lukeutuneet kehittyvien maiden joukkoon, alkavat pikkuhiljaa olla sen verran vauraita, että tukien saamisen sijasta niiden alkaisi olla aika tukea köyhempiä maita ilmastotavoitteissaan. Näiden maiden johdot taas eivät tietenkään halua moiseen suostua.

IMGP7376(2)

Jokainen valtio siis ajaa omaa agendaansa, ja ainakin oma kuvani on, että monilla on hyviä ja perusteltuja pointteja ja vaatimuksia, mutta ongelmana on jouston ja kompromissihalun puute. Neuvotteluissa on perinteisesti ollut omat hyviksensä ja pahiksensa. Köyhimmät ja haavoittuvimmat maat ovat ymmärrettävästi vaatineet kovimpia toimia. Näitä ovat monet Afrikan ja Tyynenmeren maat. Harva taas yllättyy siitä, että Saudi-Arabia, Venezuela ja Venäjä ovat olleet pahimpia vastaan hankaajia. Kuitenkin myös sellaiset sivistyneet hyvinvointivaltiot kuin Norja ja Kanada ovat lukeutuneet perinteisesti pahisten kööriin, ja Suomenkin maine on näissä piireissä aika huono, mikä ei oikeastaan yllätä. Täällä kun turpeenpoltto käy melkein ympäristöteosta. Kuvaavaa on myös verrata eri maiden neuvotteluagendoja toisiinsa. Yhdysvalloille ilmastorahoitus on ok, mutta he eivät halua maksaa korvauksia ilmastonmuuton aiheuttamista haitoista, koska se ei olisi perustuslaillista. Saudi-Arabia ei halua vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Malediivit taas haluaa, että heidän maansa ei hukkuisi kokonaan veden alle, ja että heillä olisi joku paikka missä elää.

 

Pariisiin

Maanantai-iltapäivänä 7.12.2015 retkueemme siis lähti Helsingistä matkalle kohti Pariisia. Koska kyse oli ympäristötietoisen väen mielenosoitusmatkasta ilmastoneuvotteluihin, matkaan lähdettiin ympäristöystävällisesti bussilla lentokoneen sijaan. En tuntenut ennestään matkaporukasta ketään, mutta henki oli hyvä eikä yksinäisyydestä tarvinnut kärsiä. Sain viikon aikana monia hienoja uusia tuttavuuksia.

IMGP7022

Vuosaaressa bussi nousi lauttaan, jonka määränpäänä oli Saksa. Olin tyhmä enkä ottanut huomioon, ettei laivalla ole ruokakauppoja, ja eväänäni oli vain kaksi fetajuusto-pinaattipasteijaa. Törkyhintaista kahvilaa ja vielä törkyisempää buffetia en halunnut säästösyistä käyttää, ja varauduin jo 30 tunnin paastoon ja säännöstelyyn. Kaupan tax-free kuitenkin pelasti minut. Parin päivän dieetti suklaata ja suolapähkinöitä ei kuitenkaan tee hyvää mielenterveydelle, ja seisoessani  myöhään tiistai-iltana Travemünden Shellin bensankatkuisella pihalla melkein itkin ilosta ahtaessa naamaani kumista juustosämpylää. En muista milloin olisin viimeksi syönyt mitään yhtä ihanaa.

IMGP8417

Travemündestä on Pariisiin noin 1000 kilometriä matkaa, ja sitä lähdettiin taittamaan yön pimeydessä. Huonosti nukutun yön ja parin lakisääteisen tauon jälkeen saavuimme keskiviikkona aamupäivästä Pariisiin. Perillä löydettiin paikalliset kontaktit, joiden kanssa puitiin aikatauluja ja majoitusta. Alkujaan meille oli sovittuna majoitus erääseen vallattuun taloon, mutta vähän ennen saapumistamme oli poliisi ratsannut paikan ja vienyt kaikki sinne tuodut sängyt pois, joten suunnitelmia piti muuttaa viime tingassa. Onneksi tilalle löytyi toinen vallattu talo, jossa saimme olla ensimmäisen yön, minkä jälkeen pääsisimme koulumajoitukseen. Talonvaltaus nostattanee konservatiivisemmissa lukijoissa veren kiehumaan ja ”saatanan roisto!” -huudot kielenpäälle, joten lienee paikallaan selittää, että monissa Euroopan maissa valtauskulttuuri on selvästi Suomea pitemmälle kehittynyttä ja yleisemmin hyväksyttyä. Tässä uudessa majapaikassammekin talon omistajan kanssa oli sopimus, jonka mukaan siellä saatiin olla neuvotteluiden loppuun saakka.

IMGP7569

Vaikka yö bussissa oli epämukava ja uni katkonaista, ei keskiviikkona vielä ehditty lepäämään, vaan päivä oli täynnä ohjelmaa. Ilalla majoitukseen saapuessani olin siis jo sen verran puhki, etten enää jaksanut sosialisoida tahi istua kuppiloissa, vaan rojahdin saman tien nukkumaan. Joulukuinen yö on pariisissa kylmä, eikä lämmittämätön, vetoinen toimistorakennus tarjonnut juurikaan suojaa. Torstaiaamuna kaikki valittelivatkin huonosti nukuttua yötä ja vilua. Minä en ollut kuitenkaan aikoihin nukkunut yhtä hyvin. ViNOlainen Vera Kauppinen oli ollut yön omassa majoituksessaan, ja hän lainasi ystävällisesti minulle pumpattavaa ilmapatjaansa. Osasin myös varautua kylmyyteen, ja ryömin makuupussiin vaatteet päällä, ja suljin sen pääni yläpuolelta kiinni. Kylmän ja kovan sijasta yöni siis oli lämmin ja pehmeä. Aamulla vieressäni nukkuneet katsoivat huvittuneena, kun muiden pakkaillessa ja laittautuessa makuupussimakkarasta kuoriutui lähtövalmis mies valmiiksi pipo ja villapaita päällä.

IMGP7261(2)

Pariisissa päiväohjelmat olivat kunkin itsensä vastuulla, ja yhteisissä aamupalavereissä puitiin päivän mahdollisuuksia, joita Pariisissa riitti. Ilmastokokousta varten kaupunkiin oli saapunut tuhansittain ihmisiä ympäri maailmaa, ja joka päivä eri puolilla kaupunkia järjestettiin paneeleja, keskustelutilaisuuksia, koulutuksia, työpajoja, mielenosoituksia ja tempauksia. Itsekin tuli haahuiltua vaikka missä, mutta ehdottomasti mielenkiintoisin tapahtuma oli, kun Kepan Jonas Biström ja SAK:n  Pia Björkbacka tulivat kertomaan meille neuvotteluiden etenemisestä. Toisille taiteelliset työpajat ja mielenosoitustempaukset ovat luontevat tapa vaikuttaa, mutta itse suosin tietoa ja raakaa faktaa, jotka mahdollistavat ongelman laajemman ymmärtämisen ja siten siitä järkevästi keskustelemisen. Biström ja Björkbacka tarjosivat meille valtasti tietoa ja näkemystä neuvotteluiden todellisuudesta ja ilmastonmuutoksen realiteeteistä.

IMGP7772

Vaikka kyseessä olikin valveutunut mielenosoitusmatka, olen sydämessäni sen verran porvarillinen, että Pariisissa ollessani halusin hiukan myös turistoida. Livahdin siis perjantaina Louvreen, jossa en edellisellä turistimatkallani ollut käynyt. Olin mielessäni varautunut kalliiseen lippuun ja valtavaan ryysikseen, mutta perillä koin iloisen yllätyksen. Kävelin vailla mitään jonotusta läpi turvatarkastuksen ja suoraan vapaalle lipunmyyntipisteelle, jossa myyjä iän ja kansallisuuteni varmistettuaan kertoi, että alle 26-vuotiaat EU-kansalaiset pääsevät sisään ilmaiseksi passia näyttämällä. Arkipäivänä turistisesongin ulkopuolella ei näyttelyissäkään ollut tunkua, ja saatoin lampsia Mona Lisaakin pällistelemään ilman hetkenkään seisoskelua. Törmäsin paikalla myös pariin muuhun ryhmäläiseen, ja käynnistä kehkeytyi kaikin puolin hieno kokemus. Suomen museoiden toivoisi ottavan mallia Ranskasta.

IMGP7784

 

Lauantain suurmielenosoitus

Marraskuun terrori-iskujen seurauksena alkujaan suunniteltu suurmielenosoitus peruttiin, ja lopulta viranomaisten kanssa saatiin sovittua toinen mielenosoitus luantaina 12.12.  Riemukaarelta alkavalle Avenue de la Grande Arméelle. En ole koskaan oikein tuntenut oloani kotoisaksi mielenosoituksissa, mutta minulla oli mukanani ihan hyvä kamera, joten käytin tilaisuuden hyväksi toisella tapaa. Vaikka en itse osoittaisikaan mieltä, ei sitä joka päivä pääse kokemaan suurmielenosoitusta Pariisissa, ja ajattelin ainakin voivani saada joitain ihan hyviä otoksia.

IMGP7898

Grande Arméen mielenilmaukseen oli poliiseilta lupa, ja heitä oli sankoin joukoin paikalla takaamassa turvallisuutta. Väen valuessa paikalle bulevardia ympäröivät pikkutiet oli suljettu, ja poliisi tarkasti mielenosoittajien laukut heidän mennessään ohi. Koska en itse ollut osoittamassa mieltä vaan kuvaamassa, päätin kokeilla onneani ja kävelin määrätietoisesti kamera koholla suoraan turvatarkastuksen ja poliisilinjojen ohitse. Suunnitelma toimi, ja poliisit tuskin vilkaisivat suuntaani. Samaa taktiikkaa käytin koko tapahtuman ajan. Paikalla pörräsi tiedotusvälineiden edustajia kaikkialta maailmasta, ja keskittynyt katse ja määrätietoinen asenne riitti sulauttamaan minut joukkoon. Vaikutin ilmeisesti kuitenkin enemmän toimittajalta kuin mielenosoittajalta, ja pääsin vaivatta kulkemaan ja kuvaamaan poliisilinjojen kummallakin puolin, eikä minua pysäytetty tai tarkastettu kertaakaan. Liikkumavapaus toi mukanaan hyviä kuvakulmia ja perspektiivejä.

IMGP7843

Ensimmäiset pari tuntia kuljeskelin ympäri Grande Arméeta, ja otin kuvia kaikesta ympärillä tapahtuvasta. Niitä kuvia on tämä päivitys täynnä, joten niistä on turha kertoa enempää. Yhden hienon asian haluan kuitenkin mielenosoituksesta mainita erikseen, ja se on paikalla toimineet kansankeittiöt. Nämä pienet ruokapisteet olivat täysin vapaaehtoisten pitämiä, ja niistä sai vegaaniruokaa rahalahjoitusta vastaan. Ruoka-ainekset oli joko dyykattu tai saatu lahjoituksina. Viime toukokuussa Ranska kielsi kaupoilta ruoan heittämisen roskiin, jonka jälkeen hävikkiruoka on toimitettava joko hyväntekeväisyyteen, eläinten rehuksi tai kompostoitavaksi, ja laki näkyi ruokatarjonnan monipuolisuudessa. Kansankeittiöiden ruoka oli siis monipuolista, halpaa, ekologista ja kaiken lisäksi aivan järkyttävän hyvää. Ja en tarkoita että hyvää vegaaniseksi roskisruoaksi, vaan niin hyvää, että olisin ilomielin maksanut siitä ravintolahinnan, enkä minä ole edes kasvissyöjä.

IMGP7961

Kansankeittiössä oli siis hyvä täydentää energiavarastojaan parin tunnin juoksentelun jälkeen, ja energiaa tarvittiinkin, sillä pian asiat muuttuivat mielenkiintoisiksi. Jossain vaiheessa mielenosoitus oli alkanut liikkumaan Riemukaarelta poispäin. Kun kärkijoukko sitten saavutti Grande Arméen loppupään, oli tie tukittu poliisiautoin, ja heitä odotti poliisilinja mellakkavarusteineen. Itse seurasin paraatipaikalta poliisien takaa, kun tuhatpäinen ihmismassa lähestyi tiesulkua. Tunnelma oli latautunut, ja vieressäni seisoi muutama muu kuvaaja kamerat valmiustilassa, kuin myös koko kohtauksen videokameralla taltioiva poliisi. Jännityksellä odotin, mitä tuleman pitää.

IMGP8190

 

Saavuttuaan tien päähän mielenosoitus pysähtyi poliisien eteen, mutta hetken päästä kävi ilmi, että toisella puolella tietä poliisilinja vuosi, ja mielenosoittajia pääsi heidän ohitseen jalkakäytävälle. Pingoin seuraamaan tilannetta toiselle puolelle, missä väkijoukko jatkoi viereiselle tielle, pysytellen edelleen jalkakäytävällä. Otin etujoukon kiinni päästäkseni seuraamaan tilanteen kehitystä. Jalkakäytävän reuna oli täynnä pysäköityjä poliisiautoja ja poliiseja, joita mielenosoittajat ohittivat iskulauseita huutaen. Itse juoksin tienreunassa vieressä. Erään risteyksen jälkeen vilkaisin taakseni, ja näin väkijoukon päässeen poliisien ohi kadulle, johon heitä nyt lappasi pysäyttämättömänä virtana. Juoksin edellen kuvia ottamaan ohittaen poliisin, joka selitti radiopuhelimeensa, kuinka mielenosoitus oli vallannut kadun. Koska mielenosoituksen ei ollut tarkoitus poistua Grande Arméelta, ei tätä katua ollut suljettu liikenteellä, ja näin kuinka mielenosoittajien edellä vastaantulevat autot ensin hidastivat, ja sitten pysähtyivät nähdessään kadulla vastaan marssivan väkijoukon, ja lähtivät sitten kiireessä tekemään U-käännöstä päästäkseen livohkaan ennen kuin he juuttuisivat autoineen ihmismassaan.

IMGP7936

Tilanne jatkui näin pitkään. Mielenosoitus liikkui työntäen liikennettä edellään, ja minä juoksin etujoukon matkassa kuvia ottaen. Joka risteyksessä odotin näkeväni poliisien sulkeneen tien ja pysäyttävän väkijoukon tarpeen tullen voimakeinoinkin, mutta he tyytyivät vain seuraamaan tilannetta, vaikka muutamat hypistelivätkin mellakkakilpiään ja konepistooleitaan valppaina. Matka jatkui täten, kunnes tulimme suureen liikenneympyrään, jonka toisella puolella kulkusuunnassamme siinsi Eiffel-torni. Matkan määränpää selvisi minullekin.

IMGP8222

Kuljin siis kansan mukana Ranskan Merimuseon pihan poikki, halki Trocaderon puutarhojen, yli Seinen pitkin Pont d’Iénaa aina Eiffelille saakka. Siellä mielenosoitus alkoi hajaantumaan. Osa istui sillalle ja piti sitä hallussaan. Osa jatkoi tornin ohi Champs de Marsille, jossa toinen mielenosoitus oli menoillaan. Osa taas jäi tornin alle, jossa järjestettiin joukko erilaisia tempauksia. Poliisi oli eristänyt koko alueen, ja matkamuistomyyjät katselivat toimettomina vierestä. Poukkoilin ympäriinsä vielä ehkä tunnin kunnes totesin, ettei tilanne siitä enää mihinkään kehity, ja jatkoin matkaani. Champs de Marsin toisella puolella oli tapahtuma, jota varten oli rakennettu lava musiikkia ja puheita varten. Kuuntelin viimeiset palopuheet ennen kuin tapahtuma julistettiin loppuneeksi, ja ihmisiä alkoi valua ohi poliisien kohti läheisiä metroasemia. Olin juossut ympäri katuja viisi tuntia ja ottanut vajaat 800 kuvaa. Oli hyvä aika päättää antoisa päivä.

IMGP8472

Opetuksia kansalaisvaikuttamisesta

Mitä asioihin vaikuttamiseen tulee, ovat vaalit, politiikka ja puoluetoiminta aina olleet minulle luontaisin tapa toimia. Mielenosoitukset, järjestötoiminta ja muu vastaava ruohonjuuritason toiminta ovat olleet vieraampia, ja tämä matka opetti minulle paljon toisenkinlaisen vaikuttamisen osalta. Siitä, kuinka monia tapoja vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen ja päätöksentekoon onkaan.

IMGP8144

Erityisen valaiseva kokemus oli lauantain suurmielenosoitus. Kuten sanoin, en ole koskaan oikein viihtynyt mielenosoituksissa. Pidän asiallisesta ja faktapitoisesta keskustelusta, oli se sitten rakentavaa sopimista tai väittelyä debaatin vuoksi, ja iskulauseiden huutamisesta kadulla tulee minulle vähän kiusaantunut olo.  En siis ole juurikaan mielenosoituksissa pyörinyt, ja vaikka Pariisissa väkimäärä olikin lopulta aika pieni, vain noin 15 000 ihmistä, en ole ennen ollut vastaavan kokoluokan demonstraatioissa.

IMGP8543

Monet kyselivät minulta, että mitä siellä Pariisissa sitten oikein vastustettiin, ja että mitä sillä sitten saatiin aikaan? Näihin kysymyksiin sisältyy pari harhaolettamusta. Ensinnäkään mielenosoituksella ei välttämättä vastusteta mitään. Pariisissakin ennen kaikkea vaadittiin kunnianhimoisempia tavoitteita ja konkreettisia toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Ei tarvitse olla kummoinen viherhippi tai anarkokommunisti ollakseen sitä mieltä, ettei yksilöillä, yrityksillä tai valtiolla ole oikeutta tuhota yhteistä planeettaamme ja tulevien sukupolvien elinolosuhteita. Toinen harhaoletus on, että mielenosoituksella pitäisi olla välitön vaikutus johonkin. Pariisin mielenosoituksilla ei varmasti ollut minkäänlaista vaikutusta sopimuksen lopputulokseen. Itse näkisin sen merkityksen ennen kaikkea voimaannuttavana tekijänä. Pariisiin oli kokoontunut kymmeniätuhansia ihmisiä ympäri maailmaa, ja kaikista eri taustoista ja yhteiskuntaluokista. Oli kolumbialaisia maanviljelijöitä, yhdysvaltalaisia pyöräilijöitä, hawaijilaisia alkuperäisaktivisteja, malawilaisia kalastajia ja suomalaisia nuorisopoliitikkoja. Oli vanhuksia ja lapsiperheitä, pellejä ja pukkumiehiä, nuoria ja vanhoja, opiskelijoita ja duunareita, ja kaikki saapuneet saman asian vuoksi. Todellinen vaikuttaminen tapahtuu kotimaissa, mutta siinä vaiheessa kun sitä seisoo viimaisessa räntäsateessa jossain Joensuun torilla yhdentoista muun kanssa vastustamassa uraanikaivosta Pohjois-Karjalaan, voi olla todella tärkeää tietää, ettei aatteensa kanssa ole yksin, vaan että miljoonat ympäri maailmaa ovat samalla asialla. Ja kun koko maailmaa koskettavista asioista kokoonnutaan pienellä joukolla sopimaan, onhan se hyvä kun kadulla näkyy, että asia kiinnostaa ihmisiä ja koskettaa kaikkia.

IMGP7870

Opin siis jotain mielenosoituksista, mutta on silti sanottava, etten itse niihin ala aktiivisesti osallistumaan. Iskulauseet ja banderollit eivät edelleenkään ole minun juttuni, mutta ymmärrän ainakin vähän paremmin niitä, joiden se on. Silti, olihan se hieno hetki, kun mielenosoitus valtasi kadut ja käänsi liikenteen, ja olihan se komeaa nähdä tuhansien marssivan halki Pariisin Eiffel-Tornille. Sai siitä ehkä jotain voimaa itsekin.

Neuvotteluiden tulos

Sopimus siellä Pariisissa sitten saatiinkin aikaan, ja vieläpä sellainen, jota 195 valtiota sitoutuivat kannattamaan. Sopimusta riemuittiinkin laajalti kansan parissa ja mediassa, ja sosiaalinen media täyttyi poliitikkojen ilonkyynelistä. Varaukseton riemu taitaa kuitenkin olla hiukan ennenaikaista. Sopimuksessa valtiot sitoutuvat tavoittelemaan lämpenemisen pysäyttämistä 1.5 asteeseen, mikä olisi tietenkin loistava juttu, elleivät sopimuksessa mainitut toimet johtaisi 2.7 asteen lämpenemiseen, mikä tarkoittaisi jo hallitsematonta, maailmanlaajuista katastrofia. On helppo sitoutua kauniiseen tavoitteeseen, kun ei kuitenkaan sitouduta tavoitteeseen johtaviin toimiin.

IMGP7203

Eräs huomionarvoinen yksityiskohta on korotus ilmastorahastoon, jolla tuetaan köyhiä maita niiden ilmastotoimissa. Aiemmin summa on ollut 100 miljardia dollaria, mitä päätettiin nyt korottaa. Summa voi vaikuttaa suurelta, mutta otetaanpa pari vertailukohtaa. Esimerkiksi euromaat ja kansainvälinen valuuttarahasto tukivat Kreikkaa ensin 110 ja sitten 130 miljardilla eurolla, ja viime vuonna tehtiin päätös vielä kolmannesta, 86 miljardin euron paketista. Nykykurssilla (mikä ei ole järkevä vertailuluku mutta toimii suuntaa-antavana esimerkkinä) se olisi yhteensä noin 354 miljardia dollaria. Yhdysvaltain budjetista taas käytettiin viime vuonna yli puolet eli 573 miljardia dollaria asevoimiin, joista 85,2 miljardia oli korvamerkitty  Afganistanin sotaan. Yhdysvallat käyttää siis vuosittain vain ja ainoastaan Afganistaniin lähes yhtä paljon rahaa, kuin mitä kansainvälisesti on luvattu ilmastorahoitukseen. Tämän lisäksi ilmastorahoituksen toteuttamistavoista taistellaan jatkuvasti, ja käytännössä hyvin vähän apua on päässyt perille. Ilmastonmuutoksen torjumiseen on siis olemassa keinot ja varaa, mutta vain poliittinen tahto puuttuu.

IMGP7820

Ei sopimus kuitenkaan ihan pelkkää huonoa ollut. Selvää on, että jonkinlainen sopimus oli saatava aikaan, ja 1.5 asteen tavoite on hyvä asia, vaikka keinoja siihen pääsemiseksi ei vielä olekaan. Neuvottelupöydissä taistelu jatkuu, ja vuodesta 2020 eteenpäin on sovittu viiden vuoden tarkistuskierroksista, jolloin tavoitteita voidaan sorvata tiukemmiksi. Toivottavasti siihen mennessä valtiot saavat vähän järkeä päähänsä ja tajuavat, ettei ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä ole kyse kansallisten etujen ristiriidasta, vaan kansainvälisestä elinehdosta. Ja toivottavasti älyävät vähentää päästöjään ilman kansainvälisiä sopimuksia. Vaan siinähän kansalaisjärjestöt taas astuvat kuvaan. On niiden tehtävä nalkuttaa asiasta niin pitkään, että muutoksia tapahtuu, ihan vaikka vaan siksi että aktivisteista päästäisiin vihdoin eroon.

 

Tarinan lopetus

Aikaisin sunnuntaiaamuna pakkauduimme taas bussiin ja suuntasimme kotia kohti. Tällä kertaa tulimme Skandinavian kautta, yövyimme Kööpenhaminassa ja matkaan mahtui paljon paikallaan istumista. Koko matkan ainoa selkkaus viranomaisten kanssa sattui Tanskan ja Ruotsin rajalla, kun Ruotsin tulli päätti ilkeyttään syynätä koko bussin lattiasta kattoon. Väittivät sitä tavalliseksi toimenpiteeksi, mutta selväähän se on, ettei täyteen ahdetun suomalaisbussin purkaminen kaikista matkustajista ja matkatavaroista ja kaiken läpikäyminen huumekoirien kanssa ole mikään perustoimenpide. Aikataulumme oli jo valmiiksi tiukka, ja kokenut kuskimme kihisi raivosta ja puhkui vihaa haalaripukuisia naapureitamme kohtaan. Mitään ongelmaa ei tietenkään löytynyt, joten saatoimme jatkaa matkaa. Loppumatkalla ei sattunut sen kummempia. Tukholmasta tulimme veden yli laivalla, ja jos ruotsinlaiva on jo konseptina masentava, niin maanantai-iltana se vasta masentava onkin.

IMGP8607

Vaihtovuodellani Kiinassa tutustuin malediivilaiseen Harrisiin, joka usein kertoili kotimaastaan. Hänen puheissaan maalautui kuva pienestä valtiosta, joka oli onnistunut järjestämään asiansa hyvin ja joka oli entiseksi siirtomaaksi poikkeuksellisen hyvinvoiva ja tasa-arvoinen. Suututti ja masensi ajatella, kuinka ilmastonmuutoksen myötä heidän maansa katoaisi ensimmäisenä, eikä se olisi millään tapaa heidän oma vikansa. Pariisin matka oli siis mukava ja opettavainen, mutta näissä asioissa tulee aina mieleen, että kuinka eri lailla ilmastonmuutoksen suhtauduttaisiinkaan, jos Malén sijasta hukkumassa olisikin Berliini, tai jos malediiviläisten sijasta maansa joutuisivat jättämään suomalaiset.

IMGP7054

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Ilmasto ja Pariisi

  1. Mukava oli lukea, niin kirjavasti kerrottu että pääsi itekkin tunnelmaan. Palautti jonkin verran uskoa YK:hon ja kansainväliseen yhteisöön, että ylipäätään saatiin sopimus aikaan kaikkien kesken, se on tärkeää ja positiivinen asia että asioista pystytään sopimaan. Mutta niin kuin sanoit, vielä ei voida juhlia. Saa nähdä millaisiin toimiin tämän sopimuksen jälkeen ryhdytään ja millaista sitoutumista tullaan näkemään eri valtioiden ja muiden toimijoiden taholta.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s